Kuukauden työnhakija: Johanna Mantila

| huhti 24, 2018 | Työnhaku | 0 Kommenttia

Kevät terveiset Laukaasta, täältä Keski-Suomen sydämestä! Täällä kirjoittelee 25-vuotias elinvoimainen ja toimelias nuori nainen, joka on mammailun jälkeen valmis uusiin haasteisiin.

Olen Jyväskylän ammattikorkeakoulun, yrittäjyyden huippuyksikön Tiimiakatemian kasvatti. Valmistuin sieltä yritystoiminnan kehittämisen tradenomiksi vuonna 2016. Tämän lisäksi olen myös koulutettu luontoyhteysohjaaja.

Tiimiakatemiassa oppiminen tapahtuu kokeilujen kautta oikeaa yritystoimintaa tehden. Reilun kolmen vuoden tiimiyrittäjyys osuuskunnassa kerrytti kokemusta laajasti eri liiketalouden osa- alueilta. Olen toiminut asiakaspäällikkönä, perustanut kivijalkamyymälöitä, järjestänyt erilaisia tapahtumia ja tuottanut sekä kehittänyt erilaisia palveluita.

Vuosien saatossa osaamista on kertynyt vähittäiskaupan alalta, esimerkiksi omasta second hand -vaateliikkeestä sekä eri myymälöiden myyjänä työskentelemisestä. Tapahtumatuontannon oppia on kertynyt muun muassa Jyväskylän Designtori -tapahtuman järjestämisestä. Markkinointi- ja myynti taidot ovat kehittyneet, niin omien projektien kohdalla, kuin toimeksiantojenkin muodossa. Mieleenpainuvin kokemus oli osuuskuntamme Provinssirockille suunnittelema markkinointi kampanja. Ihmisten lisäksi olen saanut työskennellä myös eläinten parissa elämyksiä tuottavalla kotieläintilalla.

Monien eri mahdollisuuksien kautta minusta on tullut vuorovaikutustaitoinen, tunneälykäs ja järjestelmällinen työntekijä. Eniten eri kokemukset ovat kuitenkin kasvattaneet asennetta ja tekemisen meininkiä. Tiimiakatemia kasvatti minusta yrittäjähenkisen monitaiturin, jolla pysyy langat käsissä tiukassakin paikassa. Opin nopeasti uutta ja haluan kehittyä jatkuvasti.

Ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi, luonto ja eläimet ovat intohimoni kohteita. Olen parhaimmillani, kun teen työtä johon omat arvoni samaistuvat. Unelmani olisikin työllistyä yritykseen, joka on rakentanut liiketoimintansa, jonkun intohimoni kohteen ympärille. Myös HR-ala on aina kiinnostanut minua kovasti.

Etsin nyt avoimin mielin ensisijaisesti kokoaikaista työtä Jyväskylän seudulta, jossa pääsisin hyödyntämään monipuolista osaamistani.

Kiinnostuitko? Kurkkaa LinkedIn profiili, kysy suosittelijoita ja jutellaan lisää!

LinkedIn: Johanna Mantila

puh. 0400756721

PS. Saa jakaa! 🙂