3 vinkkiä – miten selvitä hektisessä arjessa?

| maalis 22, 2018 | Ura | 2 Kommentit

Miten selvitä arjesta ruuhkavuosina? Olin itse aikoinani kuusi vuotta kotiäitinä, kunnes päiväkoti kutsui kahta tyttöäni ja työelämä minua. Työvuosieni aikana henkilöstöhallinnon parissa, olen keskustellut paljonkin nuorten vanhempien kanssa, että miten siitä työstä ja perhearjesta voi kunnialla selvitä. Jokainenhan haluaisi olla hyvä työntekijä, hyvä vanhempi ja hyvä puoliso. Hyvä ihminen.

Aika isoja vaatimuksia, jotka nostattavat kylmän hien otsalle. Tartutaan tuohon käsitteeseen Hyvä Ihminen.

Yhtä totuutta ei ole, mutta aika lähelle osuu se, että miten paremmin tulet toimeen itsesi kanssa, sitä paremmin se arki sujuu kaikissa elämänvaiheissa. Olen listannut tähän kolme vinkkiä, joista ensimmäinen on helppo toteuttaa ja viimeinen välillä ihan mahdoton, mutta kannattaa kokeilla.

Hengitä – älä suorita

Kun kaaos uhkaa mieltä, pysähdy. Ihan pienikin hetki riittää. Sulje silmät, hengitä. Hengitä syvään. Laita toinen käsi rinnalle, toinen pallealle. Hengitä niin, että pallea nousee. Mieli rauhoittuu ihan väkisinkin. Tee näitä usein päivän mittaan.

Suorittamisen voisi kieltää kokonaan. Se johtaa helposti sähläämiseen, jolloin tekee vähän kaikkea, mutta ei kunnolla mitään. Hengitä, keskity, älä suorita. Tämä hetki riittää ja olet riittävästi tässä hetkessä.

Päivän kelaaminen lopusta alkuun

Työpäivä pyörii usein mielessä vielä silloinkin, kun avaat kotioven. Siellä olevat haluaisivat täyden huomiosi. Tilanne ahdistaa, on vaikeaa olla läsnä.

Kun lähdet töistä, kelaa päivä lopusta alkuun. Mieti, mitä teit iltapäivällä kahvitauon jälkeen, minkä asian parissa olit lounaan jälkeen. Mitä onnistumisia tuli? Mitä sait aikaiseksi aamupäivällä, millaisia kohtaamisia sinulla oli. Siirryt ajatuksissasi siihen hetkeen, kun sanoitte lasten kanssa heipat, joko siellä kotona tai päiväkodin eteisessä.

Ota tämä tavaksi, huomaat varmasti eron.

Hyväksy

Opettele hyväksymään tilanteita. Varsinkin juuri se elämäntilanne, jossa sillä hetkellä elät. Elämä koostuu erilaisista kausista, joille on tyypillistä tietyt asiat. Jos lapsi on pieni, hän tarvitsee sinua eri tavalla, kuin teini-ikäinen. Sinä opetat yksivuotiasta puhumaan, teini-ikäinen kertoo sinulle, että olet noloin ihminen ikinä.

Hyväksyminen on myös sitä, ettet menetä järkeäsi asioista, joihin et voi itse vaikuttaa. Sadepäivä voi antaa hyvän syyn olla pahalla tuulella koko päivän, mutta siihen sateeseen ei voi itse millään vaikuttaa. Jos olet unohtanut käydä kaupassa ja perhe on kiukkuinen, kun ei ole sitä ja tätä, niin siitä voit pahoittaa mielesi, koska siihen tilanteeseen olisit voinut itse vaikuttaa. Mitäs et käynyt.

Välillä oman elämän ja tilanteiden tarkastelu lintuperspektiivistä ja aikakäsitteen tajuaminen on vaikeaa, mutta sitä kannattaa harjoitella. Lasten vauva-aika kestää vain hetken, teini-ikä ei paljoa sen pidempään. Pidä huoli, että kun istut siellä rollaattorissasi vuosien kuluttua, voit muistella, että nautit enemmän kuin suoritit.

Bonusvinkki tänne loppuun teini-ikäisten vanhemmille siihen hetkeen, kun kuulet olevasi se noloin ihminen ikinä. ”Sinustakin tulee keski-ikäinen ja sinulla on minun geenit.”

Vieraskynä:

Minna Liminka on hyvän työelämän kehittäjä ja kahden ihanan teini-ikäisen tytön äiti. Minna on ollut IT-alalla yli 20 vuotta henkilöstöhallinnon ja viestinnän parissa. Viime syksynä hän otti irtioton työelämästä, koska silloinen yritys fuusioitui suurempaan. Joulukuussa perustettiin Oiwa Solutions Oy, johon hän lähti osakkaaksi ja jossa hän työskentelee nimikkeellä Partner & Coach. Asiakas on sanonut hänestä: ”Minna on teräsnyrkki, jonka päällä on pörröinen hanska.”

Minna puhui tämän blogikirjoituksen aiheesta #createITseppä-tapahtumassa naistenpäivänä 8.3.2018 ja siitä 10 minuutin puheenvuorosta löytyy videotallenne.